Tavallisten vakuudettomien saatavien ja viimeksi suoritettavien saatavien välisessä relaatiossa ehdottoman etuoikeuden sääntö sisältyy yrityssaneerauslain 54 §:n 5 kohtaan.
Velkajärjestelylain 20 §:n 3 momentin mukaan konkurssissa olevan velallisen hakemusta velkajärjestelystä ei voida ottaa tutkittavaksi ennen kuin konkurssissa on vahvistettu pesäluettelo. Tällöin konkurssissa on saatu riittävä selvyys siitä, mitä velallisen omaisuutta kuuluu konkurssitäytäntöönpanon piiriin eikä velkajärjestelyhakemuksen käsittelylle ole konkurssista johtuvaa estettä. (HE 98/2002 vp s. 47) Tämä säännös ehdotetaan jäljempänä mainituista syistä kumottavaksi.
Velkajärjestelylain 64 §:n 2 momentin nojalla tuomioistuin määrää selvittäjän velkajärjestelyn aloittamisesta päätettäessä. Selvittäjä voidaan määrätä muunakin ajankohtana, jos siihen on aihetta. Selvittäjä voidaan määrätä myös laatimaan ehdotus maksuohjelman muuttamiseksi. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että selvittäjä voidaan määrätä velallisen, velkojan tai tuomioistuimen aloitteesta. Velallinen voi liittää hakemukseensa ehdotuksen selvittäjäksi. Velkojat, joita tuomioistuin on kuullut ennen velkajärjestelyn aloittamista, voivat ehdottaa selvittäjän määräämistä. (Pauliine Koskelo – Liisa Lehtimäki: Yksityishenkilön velkajärjestely, Helsinki 1997 s. 374).
Johdanto-osan kappaleessa 74 ja 80 esitetty sallii velkajärjestelylain 35 a §:n ja 44 §:n mukaiset säännökset lisäsuorituksista ja maksuohjelman muuttamisesta. Lisäksi kyseiselle sääntelylle saadaan tukea direktiivin 20 artiklan 2 kohdasta, joka edellä todetusti edellyttää yrittäjän henkilökohtaisen tilanteen ja toisaalta velkojien intressien huomioimista takaisinmaksuvelvoitteen määrittämisessä.
tarpeen toteuttaa toimenpiteitä maksukyvyttömyyden välttämiseksi; ja
Direktiivissä on seuraavat kolme pääkokonaisuutta: 1) varhaisen vaiheen saneeraus (II osasto), 2) konkurssin tehneiden yrittäjien uusi mahdollisuus (III osasto) ja 3) kaikkien maksukyvyttömyysmenettelyjen (konkurssi, yrityssaneeraus ja yksityishenkilön velkajärjestely) tehostamiseen tähtäävät toimenpiteet (IV osasto), minkä lisäksi V osastoon sisältyy tilastotietojen keräämiseen liittyviä velvoitteita.
Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että lainkäyttö- tai hallintoviranomaisen vahvistamat uudelleenjärjestelyohjelmat velvoittavat kaikkia asianosaisia osapuolia. Artiklan 2 kohdan mukaan uudelleenjärjestelyohjelma ei saa vaikuttaa niihin velkojiin, jotka eivät osallistuneet sen hyväksymiseen kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Kyseisten säännösten suhdetta yrityssaneerauslakiin on selitetty työryhmän mietinnössä (s. 91–92), eikä direktiivistä johdu tarvetta muuttaa lainsäädäntöä.
Työryhmillä oli yhteinen seurantaryhmä. Seurantaryhmä kokoontui mietintöjen valmistumiseen mennessä yhden kerran.
Esityksessä ehdotetulla sääntelyllä on tarkoitus panna täytäntöön direktiivin vaatimukset. Samalla yrityssaneerausmenettelyyn ehdotetaan tehtäväksi muutamia muita kuin suoraan direktiivistä johtuvia muutoksia. Näiden muutosten tavoitteena on saneerausmenettelyn tehostaminen siten, että menettelyn kesto lyhenisi ja siitä aiheutuvat kustannukset pienenisivät, sekä eräiden käytännössä esiintyneiden epäkohtien poistaminen.
Vähäisten saatavien maksu ei vaaranna liiketoiminnan uudelleenjärjestelyä 6 artiklan 4 kohdan a alakohdan tarkoittamalla tavalla, ja selvittäjän hyväksymää vähäisten saatavien maksua voidaan pitää myös direktiivissä tarkoitetulla tavalla asianmukaisesti perusteltuna. Lisäksi direktiivi kieltää ainoastaan perintätoimet. Johdanto-osan kappaleen 39 mukaisesti kansallisen lainsäädännön määriteltäväksi jää, millaiset velat velallinen saa vapaaehtoisesti maksaa. Direktiivissä ei ole kuittausta koskevia säännöksiä.
Vaikka direktiivi ei sisällä selvitystilaa koskevaa soveltamisalapoikkeusta, on huomattava, ettei selvitystilan vireilläolo itsessään leimaa yritystä pysyvästi saneerauskelvottomaksi. Yhteisön oman toimielimen päätöksellä alkanut selvitystila voidaan lopettaa (avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain (389/1988) 5 luvun 14 §, osakeyhtiölain (624/2006, jäljempänä myös OYL) 20 luvun 19 §, osuuskuntalain (421/2013, jäljempänä myös OKL) 23 luvun 19 § ja säätiölain (487/2015) 12 luvun 18 §), minkä jälkeen saneerausmenettely voi jälleen tulla kysymykseen (ks. myös HE 182/1992 vp s. 27). Rekisteriviranomaisen määräämää selvitystilaa puolestaan edeltää korjauskehotus. Elinkelpoisilla yhteisöillä on siten omalla toiminnallaan mahdollisuus vaikuttaa siihen, että selvitystila voidaan välttää tai lopettaa ja yhteisön toimintaa jatkaa. Jos kuitenkaan toiminnan jatkaminen ei esimerkiksi taloudellisista syistä tule kysymykseen tai selvitystila on jo edennyt osakeyhtiölain tai osuuskuntalain edellä mainituissa säännöksissä tarkoitettuun jako-osuuksien suorittamiseen asti, muun muassa direktiivin 4 artiklan 3 kohdan elinkelpoisuustesti sallinee selvitystilaa koskevan soveltamisalapoikkeuksen säilyttämisen.
Säännöksen tarkoitus on estää tilanteet, joissa velallinen tarkoituksellisesti ajoittaa velkajärjestelyn sellaiseen aikaan, jolloin hän ei maksaisi velkojaan ollenkaan tai maksaisi niitä vain vähän. Tätä on pidetty välttämätöntä velkojien aseman ja järjestelmän yleisen hyväksyttävyyden turvaamiseksi (HE 83/2014 vp s. 11).
Direktiivin 20 artiklan mukaiseen veloista vapauttamista koskevaan menettelyyn pääsee maksukyvytön yrittäjä. Muita edellytyksiä ei ole asetettu. Tämän vuoksi velkajärjestelylain 9 §:n mukaisia menettelyyn pääsyn edellytyksiä on arvioitava suhteessa direktiivin 23 artiklan sallimiin poikkeusperusteisiin. Myös sillä, ketä pidetään yrittäjänä, on merkitystä menettelyyn pääsyn edellytyksiä arvioitaessa.
tarvittaessa ehdotettujen uudelleenjärjestelytoimenpiteiden ehdotettu kesto; (yrityssaneerauslain 42 §:n 1 ja 2 momentti)
Johdanto-osan kappaleen 75 mukaan veloista vapauttamisen tulisi olla käytettävissä menettelyissä, joihin sisältyy takaisinmaksuohjelma, omaisuuserien rahaksi muuttaminen tai näiden yhdistelmä. Pannessaan täytäntöön kyseisiä sääntöjä jäsenvaltioiden olisi voitava valita vapaasti kyseisistä vaihtoehdoista. Jos kansallisen lainsäädännön mukaan on käytettävissä useampi kuin yksi veloista vapauttamiseen johtava menettely, jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että ainakin yhdessä näistä menettelyistä maksukyvyttömille yrittäjille annetaan mahdollisuus täysimittaiseen veloista vapauttamiseen enintään kolmen vuoden kuluessa. Menettelyissä, joissa yhdistyvät omaisuuserien rahaksi muuttaminen ja takaisinmaksuohjelma, veloista vapauttamiseen kuluvan ajan olisi alettava viimeistään siitä päivästä, jolloin tuomioistuin vahvistaa takaisinmaksuohjelman tai sitä aletaan panna täytäntöön, esimerkiksi ohjelman mukaisesta ensimmäisestä maksuerästä, mutta se voisi alkaa aiemminkin, esimerkiksi silloin kun tehdään päätös menettelyn aloittamisesta.
ennaltaehkäisevän uudelleenjärjestelymenettelyn aloittamista on pyydetty;
Velkajärjestelylain 42 §:n 4 momentin 3 kohdan mukaan maksuohjelma voidaan määrätä raukeamaan velkojan hakemuksesta, jos velallinen on vaarantanut maksuohjelman toteutumisen velkaantumalla ilman välttämättömään toimeentuloonsa liittyvää tai siihen rinnastettavaa perustetta taikka laiminlyömällä muulla tavoin myötävaikutusvelvollisuutensa. Lisäksi velkajärjestelylain 20 §:n 4 momentin mukaan velkajärjestelyn alettua velallinen voidaan velkojan hakemuksesta asettaa konkurssiin, jos konkurssihakemus perustuu velkajärjestelyn alkamisen jälkeen syntyneen velan maksun laiminlyöntiin. Velkajärjestelylain 43 §:n 1 momentin mukaan maksuohjelma raukeaa, jos velallinen asetetaan konkurssiin ennen maksuohjelman päättymistä. Velkojan oikeus konkurssissa määräytyy tällöin samoin kuin jos maksuohjelmaa ei olisi vahvistettu.
Johdanto-osan kappaleen 96 mukaan yhtiöoikeuden ei olisi vaarannettava uudelleenjärjestelyohjelman hyväksymis- ja toteuttamisprosessien tehokkuutta. Sen vuoksi jäsenvaltioiden olisi voitava poiketa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivillä (EU) 2017/1132 vahvistetuista vaatimuksista, jotka koskevat velvollisuutta kutsua koolle yhtiökokous ja tarjota osakkeita etuoikeuksin osakkeenomistajille, siltä osin ja niin kauan kuin on tarpeen sen varmistamiseksi, että osakkeenomistajat eivät estä uudelleenjärjestelyä käyttämällä väärin kyseiseen direktiiviin perustuvia oikeuksiaan. Edelleen johdanto-osan kappaleen mukaan jäsenvaltioiden saattaa esimerkiksi olla tarpeen poiketa velvollisuudesta kutsua koolle osakkeenomistajien yhtiökokous tai normaaleista määräajoista silloin, kun johdon on toteutettava pikaisia toimia yrityksen omaisuuden turvaamiseksi esimerkiksi pyytämällä yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämistä ja kun yritys menettää äkillisesti huomattavan osan merkitystä osakepääomastaan ja maksukyvyttömyys on todennäköinen. Yhtiöoikeudesta saattaa olla välttämätöntä poiketa myös silloin, jos uudelleenjärjestelyohjelmassa määrätään sellaisten uusien osakkeiden liikkeeseen laskusta, joita voitaisiin tarjota etuoikeutetusti velkojille muuntamalla velkaa osakkeiksi, tai merkityn osakepääoman alentamisesta siinä tapauksessa, että liiketoiminnan osia luovutetaan. Tällaisia poikkeuksia olisi rajoitettava ajallisesti, siltä osin kuin jäsenvaltiot pitävät tällaista poikkeusta välttämättömänä ennaltaehkäisevien uudelleenjärjestelyjen puitteiden käyttöön ottamiseksi. Jäsenvaltioita ei kuitenkaan olisi velvoitettava poikkeamaan yhtiöoikeudesta kokonaan tai osittain määräämättömäksi tai määrätyksi ajaksi, jos ne varmistavat, että niiden yhtiöoikeuden vaatimukset eivät vaaranna uudelleenjärjestelyprosessin tehokkuutta, tai jos jäsenvaltioilla on muita yhtä tehokkaita välineitä sen varmistamiseksi, että osakkeenomistajat eivät kohtuuttomalla tavalla estä sellaisen uudelleenjärjestelyohjelman hyväksymistä tai toteuttamista, jonka avulla yrityksen elinkelpoisuus voitaisiin palauttaa. Tässä yhteydessä jäsenvaltioiden olisi kiinnitettävä erityistä huomiota niiden säännösten tehokkuuteen, jotka koskevat yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämistä ja uudelleenjärjestelyohjelman vahvistamista, sillä vaatimus osakkeenomistajien yhtiökokouksen koolle kutsumisesta tai yhtiökokouksen päätökset eivät saisi heikentää niitä epäasianmukaisesti. Direktiivi (EU) 2017/1132 olisi sen vuoksi muutettava vastaavasti. Jäsenvaltioilla olisi oltava harkintavaltaa niiden arvioidessa, mitkä poikkeukset ovat tarpeen kansallisen yhtiöoikeuden yhteydessä, jotta tämä direktiivi voidaan panna tehokkaasti täytäntöön, ja niiden olisi myös voitava säätää vastaavista poikkeuksista direktiivin (EU) 2017/1132 soveltamiseen tämän direktiivin soveltamisalaan kuulumattomissa maksukyvyttömyysmenettelyissä, joissa voidaan toteuttaa uudelleenjärjestelytoimenpiteitä.
Velkajärjestelylain 40 §:n 1 momentissa todetaan, että kun maksuohjelma on vahvistettu, velkajärjestelyn piiriin kuuluvien velkojen ja muiden maksuohjelmassa säänneltyjen oikeussuhteiden ehdot määräytyvät ohjelman mukaisesti. Näin ollen velallinen saa anteeksi ne loppuvelat, joita ei maksuohjelmassa määrätty maksettaviksi. Velallinen vapautuu kyseisistä veloista ilman eri hakemusta.
Johdanto-osan kappaleessa 55 todetaan, että kun jäsenvaltiot käyttävät eri mieltä olevien velkojaryhmien uudelleenjärjestelyyn pakottamista, niiden olisi varmistettava, ettei ehdotettu ohjelma aiheuta kohtuutonta haittaa eri mieltä oleville asianosaisten velkojien ryhmille, ja jäsenvaltioiden olisi tarjottava näille eri mieltä oleville ryhmille riittävä suoja. Jäsenvaltioiden olisi voitava suojata eri mieltä olevaa asianosaisten velkojien ryhmää varmistamalla, että sitä kohdellaan vähintään yhtä suotuisasti kuin mitä tahansa muuta samassa etuoikeusasemassa olevaa ryhmää ja suotuisammin kuin etuoikeusasemaltaan heikompia ryhmiä. Vaihtoehtoisesti jäsenvaltiot voisivat suojata eri mieltä olevaa velkojaryhmää varmistamalla, että tällaisen eri mieltä olevan velkojaryhmän saatavat maksetaan täysimääräisesti, jos etuoikeusasemaltaan heikompi ryhmä saa suorituksia tai säilyttää etuja uudelleenjärjestelyohjelmassa, jäljempänä ehdotontaetuoikeutta koskeva sääntö. Jäsenvaltioilla olisi oltava harkintavaltaa niiden pannessa täytäntöön täysimääräisen maksun käsitettä, mukaan luettuina maksun ajankohta, kunhan saatavan pääoma ja vakuudellisten velkojien tapauksessa vakuuden arvo on suojattu. Jäsenvaltioiden olisi voitava päättää myös vastaavista tavoista, joilla alkuperäinen saatava voitaisiin suorittaa täysimääräisesti.
Velkajärjestelylaki ei sisällä säännöksiä, joiden nojalla olisi edellytettävä, että velkojien enemmistön olisi kannatettava maksuohjelmaa. Velkajärjestelylain 38 §:n mukaan maksuohjelma voidaan vahvistaa, jos velkajärjestelyyn on 9–11 §:n mukaan edellytykset ja ohjelma vastaa velkajärjestelylain säännöksiä. Velkojien kannatusta ei siten edellytetä. Maksuohjelman poikkeaminen velkajärjestelylain säännöksistä ei myöskään estä ohjelman vahvistamista, ellei velkoja tai velallinen ole siihen vedonnut maksuohjelmaehdotuksesta antamassaan lausumassa. Velkajärjestelylaki sallii maksuohjelman vahvistamisen myös 38 a §:ssä tarkoitetulla enemmistöllä, mutta kysymyksessä on 38 §:lle vaihtoehtoinen vahvistamismenettely, jonka tarkoituksena on mahdollistaa maksuohjelman nopeampi vahvistaminen.